EpäReiLuA! (ei liity olueen...)

Kyllä minä mieleni niiiin pahoitin! Siksi tästä on pakko murmattaa.

Teen päivittäin töitä tuottajien, viljelijöiden, yhden-naisen-leipomoiden ja muiden ihanien, asiaansa aidosti uskovien ihmisten parissa.

Jatkuvasti kiristyvät vaatimukset elintarvikelaissa ja valvonnassa pakottavat kaikkein pienempiä luopumaan elämäntyöstään. Lain vaatimat investoinnit eivät vain yksinkertaisesti kannata. Monet haluaisivat tehdä osaamansa työn hyvin ja painavatkin ranteet särkien ja selkänahka venyen pitkiä päiviä ja öitä tuottaen meille kaikille syötävää. Valitettavasti monen selkä taittuu siinä kohtaa kun se työ jonka varmasti osaat ei enää riitä. Pitää olla myös kirjanpitotaitoinen, osata tulkita lakitekstejä, osata laskea verot, tulot ja menot niin että jäisi itsellekin jotain. Pitää osata pyytää tarvittava määrä virkamiehiä paikalle oikeaan aikaan huomauttamaan lainkirjaimen noudattamatta jättämisestä. Ja sen jälkeen osata tehdä raporttia miksi minulta puuttuu kolmas pesuallas keittiöstä (kädet pitää toki pestä eri paikassa kun porkkanat!), miksi minulla oli erheellisesti lattiaharja nojaamassa seinään (eikä siivouskomeroon kiinnitetyssä seinätelineessä), miksi minulta jäi juhannukiireessä kirjaamatta vastaanottotarkastuksessa lämpötiloja ja miksi, oi miksi hauaisin myrkyttää ruokailjoitani ja käyttää omia herkullisia perunoita, ulkolaisten, viime viikolla valmiiksi pestyjen pottujen sijaan! Ja laatia tästä kaikesta 48-sivuinen omavalvontasuunnitelma.

Noh, selkää on siis taiteltu. Yllämainitut ovat toki vain ihan pintaraapaisua.
Nyt eriväristen koukutuskorttien ketjut "halpuuttavat" ja "alentavat". Suurella rahalla ja suurilla mainoskampanjoilla kerrotaan kuinka kauppa alentaa hintoja! Nyt on halpaa kuin saippua! Mutta mistä tämä alennus (jos sitä edes on) otetaan? Kauppa ei tingi katteestaan. Kaupan ala on, myönnän, kovassa ahdisngossa. Olemme kaikki, vähittäiskauppaa tekevät saaneet tuta taloudellistesta tilanteesta. Mutta on suuri vääryys rinta rottingilla kehua alenettuja hintoja, kun alennus repäistään jo muutenkin kaikkensa antaneilta alkutuottajilta!! (Kiukun pihinää) Jos minä tiputan tuotteeni hintaa, en samalla voi ostaa maltaita tai marjoja halvemmalla ja näin siirtää alen pois omasta katteestani. Iso, suuri ja valtaa pitävä voi. Vaitettavasti.

Onneksi Suomi on täynnä sitkeitä, periksiantamattomia Isäntiä, Emäntiä, Leipureita, Mylläreitä, Viljelijöitä, Mehustajia, ja Lihantuottajia jotka siltikin uskovat työnsä tuloksiin, eivät murru ja vain purevat hammasta ja jatkavat. Onneksi on myös päättäjiä ja kauppiaita jotka eivät usko hintasodan olevan ainoa tie onneen. On kauppoja jossa tuottaja itse päättää hintansa. On päättäjiä, jotka yrittävät pyristellä valtavirtaa vatsaan.

Ja siksi jaksan minäkin. Mitäs jos jokainen ajattelisi kotimaista ruuantuottajaa vaikkapa vain kerran päivässä. Pysähtyisi miettimään yhden ostoksen kohdalla mistä se tulee ja kuka sen on tehnyt. Päättäisi siinä kohtaa valita hyvin. Pieni teko päivässä, harkinta ostotilanteessa voi pelastaa sen mummolan maiseman ainoan maitotilan, jonka laiduntavia äpyleitä on niiiin ihana katsella lasten kanssa mökkimatkalla. Ei anneta maaseudun autioitua, eihän?!

O . L . U . E . M . M . E

Pihamaan Panimon oluet ovat suomalaisia pienpanimo-oluita, joissa maistuu käsin tekeminen ja suuri halu tehdä asiat huolella.

Teemme yksinkertaisia, maistuvia oluita yhdistellen ennakkoluulottomasti eri maiden hiivoja, humaloiden oluet täyteläisiksi ja maukkaiksi, Suomalaisen suuhun sopivaksi.

Tällä hetkellä valmistetaan suodattamattomia pintahiivaoluita, joissa myös hiiva antaa valmiille tuotteelle oman makunsa. Lisämausteena käytämme ylpeydellä oluissamme myös oman pellon viljaa.

 


 
Ennen vanhaan, silloin vanhaan hyvään aikaan joulupöydä notkui herkkuja ja tuhtia ruokaa, sillä vanhan kansan mukaan jouluna saa syödä yölläkin. Jouluolut pantiin Annan päivänä ja sitä sai jo Tuomaan päivänä vähän maistella.
Tämän oluen valmistuksessa on käytetty paahteisia maltaita joiden aromista saadaan perinteitä kunnioittava, runsaan tumma jouluolut. Kevyesti humaloituna se saattelee tuhdin jouluaterian mukavasti alas kurkunpieliä pitkin.


 
Lunta on tulvillaan Suomineidon helmat. Olut saa olla tummaa kuin öinen taivas ja vahvaa kun hämäläisnuorukainen.

Nautiskele pitkään kypsyneiden patalihojen kanssa.

Vihdoin!!!!

No nyt se käy! Kaikki käy!

Uusilla, suuren suurilla (entisiin verrattuna) laitteilla lähti koeoluet keittoon ja käymään. Nyt kuuntelen Pihamaan Testi, tuttavien kesken Teukka  -oluen iloista käymisenporinaa! Kyllä tuntuu mukavalta.

Maku selvinnee joskus kahden kuun päästä, mutta tärkeintä on että laitteet saatiin koeponnistettua ja että ne toimivat. Välillä minusta tuntui että mitään, ei kerrassaan mitään, tapahdu koskaan. Mutta hiljaisissa vesissä ne hyvät kalat isoksi kasvaa, vai miten sitä sanotaan?

Keittopata on sitä paitsi lystikäs! Se kertoo vaihe vaiheelta mitä nyt pitikään tehdä -lisää maltaat -lisää humalat jne. Ja sen lisäksi se varmistaa: lisäsitkö ne humalat?? Lopussa se heittäytyy oikein riehakkaaksi. You have completed brewing ---cheers!---

 

  Siinä sitä kuohuu, Teukkaa. Tätä maistellaan pääsiäisen aikoihin. 

Kappas kun venähti....

Kylläpä syksy meni ja joulu tuli.

Paljon ja samalla ei mitään tapahtui. Panimolle tuli vihdoin kauan odotetut tankit. Oli putkimiestä ja sähkömiestä ja kylmäkoneasentajaa ja hälyytyslaitemiestä. Kukin omalla aikataulullaan ja kukin mitä omituisempiin aikoihin vuorokautta. Kävi paikallinen elintarvikeviranomainen toteamassa että vessaan toinen ovi. Kävi Valvira ja kävi Tulli. Kaikki tämä uuden (siis meille) panimohallin takia. Ja samalla jatkoin oluen keittelyä vanhoissa tiloissa, pienen pikkaraisella sahtipadalla.

Edelleenkään Pihamaan Panimo Oy.llä ei ole lupa-asiat kunnossa, mutta onneksi viinifirmoilla on, joten etikettejä uusiksi valmistajan suhteen ja olutta pulloon!

Tätä hetkeä on odotettu, Siinä ne lapsoset nyt on, oikeasti myynnissä!!

Ensimmäisenä hyllyyn pääsi Pihamaan Jouluolut. Tumma kuin talviyö ja vahva, kuin hämäläisnuorukainen. Seuranaan kepeä ja kukkea Pihamaan Vaalea, viettelevä ja kukkea kuten neito ruiskukkapellossa.

Näillä mennään... 

Paineita...

Tänään alkoi hiilihapotuskoneeseen perehtyminen. Siinähän se on ollut jo monta vuotta, mutta olen antanut rumemman sukupuolen hoitaa sen käytön. Välillä olen pitänyt jostain kiinni kun miehissä ovat vääntäneet irti jumiin jääneitä suuttimia tai tunkenut pienimmän käteni rasvaisten ratasten väliin, mutta lähempi tutustuminen on ollut pullotuslinjan loppupäässä, etiköintikoneen kohdalla. Sen kanssa olen jo ihan tuttu. Osaan puhua etiköintikonetta.

No mutta tämä suhiseva, puhiseva, painemittareita, vipuja, ruuvveja, hanoja ja letkuja täynnä oleva avaruusalukselta näyttävä laite pääsi siis tänään vankkumattoman huomioni keskipisteeksi. Aloitetaan pesemällä kone. Tämä hana kiinni, tämä auki, käännä tätä suutinta vähän, tästä tämä auki, lisää kaasua, odota että se tulee tuolta ja tämä pinta nousee tähän asti. Seuraa tätä mittaria, käynnistä tästä tähän suuntaan, katso ettei tuo mene tuonne, tämä kiinni samaan aikaan kun tämä ja tästä paineet samalle tasolle kun tuossa mittarissa. Muista avata tämä vähitellen ja tämä sitä ennen kokonaan. No niin, nyt on päästy vaiheeseen 1. Koneesta on saatu pesuvesi pois. Sitten huuhtelu. Sama uudestaan toisinpäin ja muutama hana lisää. Nyt mukaan huomioitavaksi myös pullotussuuttimet. Muista edellisten lisäksi nämä hanat ja nämä mittarit. Katso ettei tuon pinta nouse liikaa. Ei se räjähdä, ei se räjähdä... Ihan pienesti hirvittäisi jos se pitäisi tehdä kokonaan yksin huomenna. Ja nyt siis ollaan vasta siinä vaiheessa että voisi alkaa laittamaan sitä varsinaista pullotettavaa koneen sisuksiin.

Mukavinta hommassa oli mustikkalimupohjan sekoittaminen; kattila, vispilä ja tynnyri olivat tutumpia. No kyllä minä sen jo seuraavalla pullotuskerralla muistan (pienellä avustusella) kun vuorossa ovat seuraavat pullotukset. Innolla odotan sitä että Ensimmäinen Oma Olueni pääsee pulloon. Otin sen pois hiivan alta, maistoin, mmmmm, hyvä tuoksu ja ihanan pirteä maku. Mutta toisaalta, enhän edes tykkää oluesta, enkä tiedä (vielä) miltä sen pitäisi tässä kohtaa maistua. Mutta olen ihan ihan varma että siitä tulee hyvää!

Pullotuksen keskeytti (ikävästi) nettikauppa koulutus. Meillä syödään hyvin (työnimi) -sivut nostavat päätään, yhdessä monen pientuottajien herkkuihin keskittyneen lähiruokatorin sekä -osaajan kanssa tehdäänkin sellaiset sivut että oksat pois. Ainakin naurun hörske oli tänään sen mukaista. Kun vain saisi jostain lisää tunteja vuorokausiin, tuplasti mielellään.

Iltapuhteina pikkuisen netteilyä. Ja mukava lenkki Tuuri-Turvamiehen kanssa. Ihanasti tyhjentää päätä kaikesta melskeestä ja kohinasta kun tempaisee itsensä ulos ja metsään. Vaikka ei meinaisikaan malttaa. Aina jotain tekemättä. Ikuinen dilemma, en saa maailmaa valmiiksi tänään!

Tästä lähtee!

Tänään sain käteeni avaimet. Uuden Panimon avaimet!

Varastohalli näyttää kovin kovin avaralta ja tuoksuu tuoreelle maalille. Avara tila antaa tilaa ajatuksille ja ideoille. Ensimmäinen ajatus; tähän tarvitaan sohva! Uuden karhea (vaikkakin Panimo ei sijaitse uudessa, juuri rakennetussa hallissa) toimistoni huutaa sohvaa, johon heittäytyä hakemaan inspiraatiota.
Ikkunnalisessa, siis tuotantotilaan ikkunnallisessa toimistossani voin pian ihailla kiiltäviä käymisastioita ja mietiskellä uusia reseptejä. Mitähän kaikkea sitä kehittyykään...

 

Ensimmäisen olueni tein jo pari viikkoa sitten. Huomenna olisi tarkistettava mitä siitä tuli. Tunnustettakoon että ei se toki ole Panimomme ainoa olut. Vanhemmat ja kokeneemmat mestarit ovat panneet useamman oluen jo alulle ja ovat jo pulloonkin ehtineet. Mutta Minun Oma Ensimmäinen olut! Hikistä hommaa. Tähän asti panimomme on toiminut (tai noh, ehkä toiminut on väärä sana) tähän asti olutta on laitettu alulle 7 neliön kopissa, toisessa rakennuksessa. Viinitilan nurkassa. Siinä kun keittelee vettä ja vierrettä, ilmanlaatu on aika trooppinen! Mutta samalla tuntee tehneensä ja samalla ihan jokaisen aromin tuntee myös itse. Kovin on käsityövaltaista. Ja siksi niin mukavaa!

Kohti Uusia Seikkailuja

Tästä alkaa PanimoKeijun seikkailut!

Pitkään on ajatus kypsytellyt taustalla. Nyt se puhkesi ensimmäiseksi tarinaksi. Päiväkirjani kertoo tavallisen tattiaisen matkasta läpi haastavan arjen, vaikkakin se täyttyy kuohuviinistä ja ruususiideristä. Samaan arkeen mahtuu myös sotkuisia kaapeleita, pintahiivaa, kiukkuisia puheluita, asentajia, remppareinoja, mainostoimistoja, etikettipainoja, messuja, markkinointisuunnitelmia, talouslaskelmia, iloa, tuskaisia ajatuksia ja riemun kiljaisuja.

Kyllä, nyt aletaan panemaan olutta. Entinen ViiniHiiri siirtyy oluthiivojen mielenkiintoiseen maailmaan PanimoKeijuksi.

Tässä Päiväkirjassa kerron miten se tapahtuu. Kirjaan omaksi iloksi ja tulevien vuosien riemuksi muistiin matkan vaiheita.

Nyt ollaan tilanteessa jossa tuotantotilat ovat löytyneet. Remppaa tehdään. Ensimmäiset oluet on pantu, muttei pullotettu ja etiketit on muutaman ponnistuksen kautta saatu suunniteltua.