logo

logo

tiistai 14. huhtikuuta 2015

KeTä MeilLä TouHuaA

Lienee paikallaan esitellä hahmot kaiken takana. Meillä kun tehdään paljon ja jokasuuntaan. Ollaan laaja-alaisia ja monisäikeisiä. Touhutaan siellä ja huseerataan täällä... Meitä on monta ja meistä on moneksi. Mutta pieni porukka on ja pysyy.

Tässä kerron lyhyesti tyypeistä Pihamaan Viinitilat & Panimon johdossa ja johtojen takana. Onneksi nykyään on myös johdoton mahdollisuus, johdot kun on aina solmussa.


Päällikkö


Nimi kertonee enemmän kuin tuhat adjektiivia.
Päällikkö on kaiken päällikkö, päättävin taho ja suuren auktoriteetin johtaja joka luotsaa joukkonsa vahvasti mutta reilusti läpi harmaiden kivien ja vihreiden peltojen.
Päällikkö on kaikkien yritystemme idea ja isä. Ehtymätön  innovaattori ja tulevaan uskova maajussi, sormet kyynärpäitä myöden mullassa, sydän pellossa ja samalla suunnaton yritysjohtaja.




Tämä yhdistelmä reilua rehujussia ja häikäilemätöntä bisnesälyä tekee Päälliköstä juuri sen päällikön jota arvostetaan sekä ihmisenä että liikemiehenä.
Nuorena miehenä painoi töitä vuorotta, nykyään ohimoiden harmaantuessa ja keski-iän kohta kolkutellessa osaa silloin tällöin nauttia myös vapaa-ajasta ja suuntaakin tarmoaan jäähallin kaukaloihin, sekä itse jäällä huhkien että junnuja huoltaen.

Päällikkö kertoo mielipiteensä vahvasti, tietää usein olevansa oikeassa ja erehtyessäänkin muistaa silti olevansa ainakin puoliksi oikeassa. Kaikki meistä pitävät Päällikön sanaa viimeisenä. Ja hyvä niin. Hän kun kantaa myös vastuun sanoistaan ja teoistaan.

Kesäajan Päällikkö luotsaa monikymmenpäistä poimijakatrastaan ja hallinnoi hehtaarinsa tuottamaan mahdollisimman hyvää kesäsyötävää,  mutta lumien peittäessä pellot nähdään tämä hyvän juoman ystävä paneutumassa intohimoisesti sekä oluiden että viinien reseptiikkaan ja tuotekehitykseen.










Maik-The-Viinimaestro

Ensin tuli tilaviinit. Heti seuraavana tuli Mikko. Viinimestarimme on niin kovanluokan viinimestari ja -kouluttaja ettei toista tästä maasta löydy!





Mikolta löytyy asiantuntemusta enemmän kun monelta viinitilalliselta yhteensä. Mikko kehittää viiniemme maut, hioo yksityiskohdat ja säätää lopputuloksen kohdalleen. Hulluimmatkin ideamme "tee Mikitin koivunlehtisiideri" hän kuittaa joolla ja kappas, seuraavana kesänä nautitaan täydellisesti valmistettua saunasiideriä!

Mikko, the Master of berrywines, tunnetaan hillittömästä huumoristaan, vitsintyngät eivät sammu kovassakaan paikassa. Ehtymätön vitsinvääntäjä jaksaa ilahduttaa kaikkien päivää hauskalla huumorillaan vaikka oma päivä olisi kuinka huono.


Mikko on ykkösmaistajamme. Makuaisti pelaa vaikka unissaan! Pikku virheet juomasuunnitelmien alkutaipaleilla  eivät läpäise Mikon  seulaa, vaan tämä joka-juoman-mestari hyllyttää epäkelvot maut keskittyen hienoiohin, täyteläisiin makuihin, pullottaen meille puhdasta priimaa ja  nautinnollista juotavaa!


Mikko  pitää äänestään siinä määrin että puhelee mielellään niin oppilaille kun muillekin kiinnostuneille. Tätä ominaisuutta käytämme rehdisti hyväksemme markkinoinnissamme. Mikon vetämät viiniesittelyt tahi -teistingit ovat sekä hauskoja, asiapitoisia että viihdyttäviä!  

1 kommentti:

  1. "Ketkä meillä touhuavat" tai "kuka meillä touhuaa" toimisi otsikkona paremmin. T. Kielioppiongelmoija

    VastaaPoista