Paineita...

Tänään alkoi hiilihapotuskoneeseen perehtyminen. Siinähän se on ollut jo monta vuotta, mutta olen antanut rumemman sukupuolen hoitaa sen käytön. Välillä olen pitänyt jostain kiinni kun miehissä ovat vääntäneet irti jumiin jääneitä suuttimia tai tunkenut pienimmän käteni rasvaisten ratasten väliin, mutta lähempi tutustuminen on ollut pullotuslinjan loppupäässä, etiköintikoneen kohdalla. Sen kanssa olen jo ihan tuttu. Osaan puhua etiköintikonetta.

No mutta tämä suhiseva, puhiseva, painemittareita, vipuja, ruuvveja, hanoja ja letkuja täynnä oleva avaruusalukselta näyttävä laite pääsi siis tänään vankkumattoman huomioni keskipisteeksi. Aloitetaan pesemällä kone. Tämä hana kiinni, tämä auki, käännä tätä suutinta vähän, tästä tämä auki, lisää kaasua, odota että se tulee tuolta ja tämä pinta nousee tähän asti. Seuraa tätä mittaria, käynnistä tästä tähän suuntaan, katso ettei tuo mene tuonne, tämä kiinni samaan aikaan kun tämä ja tästä paineet samalle tasolle kun tuossa mittarissa. Muista avata tämä vähitellen ja tämä sitä ennen kokonaan. No niin, nyt on päästy vaiheeseen 1. Koneesta on saatu pesuvesi pois. Sitten huuhtelu. Sama uudestaan toisinpäin ja muutama hana lisää. Nyt mukaan huomioitavaksi myös pullotussuuttimet. Muista edellisten lisäksi nämä hanat ja nämä mittarit. Katso ettei tuon pinta nouse liikaa. Ei se räjähdä, ei se räjähdä... Ihan pienesti hirvittäisi jos se pitäisi tehdä kokonaan yksin huomenna. Ja nyt siis ollaan vasta siinä vaiheessa että voisi alkaa laittamaan sitä varsinaista pullotettavaa koneen sisuksiin.

Mukavinta hommassa oli mustikkalimupohjan sekoittaminen; kattila, vispilä ja tynnyri olivat tutumpia. No kyllä minä sen jo seuraavalla pullotuskerralla muistan (pienellä avustusella) kun vuorossa ovat seuraavat pullotukset. Innolla odotan sitä että Ensimmäinen Oma Olueni pääsee pulloon. Otin sen pois hiivan alta, maistoin, mmmmm, hyvä tuoksu ja ihanan pirteä maku. Mutta toisaalta, enhän edes tykkää oluesta, enkä tiedä (vielä) miltä sen pitäisi tässä kohtaa maistua. Mutta olen ihan ihan varma että siitä tulee hyvää!

Pullotuksen keskeytti (ikävästi) nettikauppa koulutus. Meillä syödään hyvin (työnimi) -sivut nostavat päätään, yhdessä monen pientuottajien herkkuihin keskittyneen lähiruokatorin sekä -osaajan kanssa tehdäänkin sellaiset sivut että oksat pois. Ainakin naurun hörske oli tänään sen mukaista. Kun vain saisi jostain lisää tunteja vuorokausiin, tuplasti mielellään.

Iltapuhteina pikkuisen netteilyä. Ja mukava lenkki Tuuri-Turvamiehen kanssa. Ihanasti tyhjentää päätä kaikesta melskeestä ja kohinasta kun tempaisee itsensä ulos ja metsään. Vaikka ei meinaisikaan malttaa. Aina jotain tekemättä. Ikuinen dilemma, en saa maailmaa valmiiksi tänään!

Tästä lähtee!

Tänään sain käteeni avaimet. Uuden Panimon avaimet!

Varastohalli näyttää kovin kovin avaralta ja tuoksuu tuoreelle maalille. Avara tila antaa tilaa ajatuksille ja ideoille. Ensimmäinen ajatus; tähän tarvitaan sohva! Uuden karhea (vaikkakin Panimo ei sijaitse uudessa, juuri rakennetussa hallissa) toimistoni huutaa sohvaa, johon heittäytyä hakemaan inspiraatiota.
Ikkunnalisessa, siis tuotantotilaan ikkunnallisessa toimistossani voin pian ihailla kiiltäviä käymisastioita ja mietiskellä uusia reseptejä. Mitähän kaikkea sitä kehittyykään...

 

Ensimmäisen olueni tein jo pari viikkoa sitten. Huomenna olisi tarkistettava mitä siitä tuli. Tunnustettakoon että ei se toki ole Panimomme ainoa olut. Vanhemmat ja kokeneemmat mestarit ovat panneet useamman oluen jo alulle ja ovat jo pulloonkin ehtineet. Mutta Minun Oma Ensimmäinen olut! Hikistä hommaa. Tähän asti panimomme on toiminut (tai noh, ehkä toiminut on väärä sana) tähän asti olutta on laitettu alulle 7 neliön kopissa, toisessa rakennuksessa. Viinitilan nurkassa. Siinä kun keittelee vettä ja vierrettä, ilmanlaatu on aika trooppinen! Mutta samalla tuntee tehneensä ja samalla ihan jokaisen aromin tuntee myös itse. Kovin on käsityövaltaista. Ja siksi niin mukavaa!

Kohti Uusia Seikkailuja

Tästä alkaa PanimoKeijun seikkailut!

Pitkään on ajatus kypsytellyt taustalla. Nyt se puhkesi ensimmäiseksi tarinaksi. Päiväkirjani kertoo tavallisen tattiaisen matkasta läpi haastavan arjen, vaikkakin se täyttyy kuohuviinistä ja ruususiideristä. Samaan arkeen mahtuu myös sotkuisia kaapeleita, pintahiivaa, kiukkuisia puheluita, asentajia, remppareinoja, mainostoimistoja, etikettipainoja, messuja, markkinointisuunnitelmia, talouslaskelmia, iloa, tuskaisia ajatuksia ja riemun kiljaisuja.

Kyllä, nyt aletaan panemaan olutta. Entinen ViiniHiiri siirtyy oluthiivojen mielenkiintoiseen maailmaan PanimoKeijuksi.

Tässä Päiväkirjassa kerron miten se tapahtuu. Kirjaan omaksi iloksi ja tulevien vuosien riemuksi muistiin matkan vaiheita.

Nyt ollaan tilanteessa jossa tuotantotilat ovat löytyneet. Remppaa tehdään. Ensimmäiset oluet on pantu, muttei pullotettu ja etiketit on muutaman ponnistuksen kautta saatu suunniteltua.